Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry:n lausuma tunnistusasiassa

Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry:n

LAUSUMA TUNNISTUSASIASSA 9.3.2018

Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry on tehnyt laajan selvitystyön tunnistusasiaan liittyen. Eilen pitämässään hallituksen kokouksessa kuultiin liiton puheenjohtajalta käsittelyn vaiheita Suomen Hippos ry:n toimesta ja keskusliiton toiminnanjohtajalta historiatietoa vanhoista päätöksistä, joilla voisi olla yhteyttä tähän asiaan sekä tehtyjen haastattelujen pohjalta saatua informaatiota.

Liiton hallitus oli yksimielinen siinä ettei tehtyä sääntöjen vastaista toimintaa voida hyväksyä. Hallituksemme vaatii, että Suomen Hippos ry (sen jalostusosasto, jalostusvaliokunta ja Hippoksen hallitus) selvittää asiat nyt perusteellisesti hevosenomistajien oikeusturvasta tinkimättä ja avaa käsittelyvaiheet ja toimenpiteet myös kenttäväelle siltä osin kuin se on suinkin mahdollista.

Liiton hallitus esittää, että väärin tunnistetuilta varsoilta viedään sanktiona oikeus kasvattajarahoihin perustuen joihinkin aikaisempiin 90-luvun poikkeuslupapäätöksiin ulkomailla syntyneiden varsojen osalta.

Lisäksi vaadimme, että Hippoksen jalostusvaliokunta ja sääntövaliokunta luovat työryhmän tutkimaan tarkemmin nyt esillä olevaa sääntöä. Tulisiko sääntöjä Suomessa syntyneen osalta selkeyttää entisestään joko ehtojen tiukentamisen tai löysentämisen kautta?

Hallitus

Koko maakunnan tunnistaja

Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 6/2012
Kapia läsi, kuonopilkku, joka jalassa valkokavio. Suomenhevosvarsaa tunnistava Aarne Kujala luettelee eläimen tuntomerkkejä ulkona hyisessä tuulessa värjöttelevälle toimittajalle. Ulkokarsinaan ovat jo ahtautuneet tamman omistaja, Janina Sandås, tallin omistaja Tapio Björkroth, Aarne Kujala sekä Keskipohjanmaan valokuvaaja ja luonnollisesti kookas suomenhevostamma Vinden Vilma ja sen kesällinen orivarsa Vagabond.
LUE LISÄÄ