Hevosenomistajan asialla
Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry on hevosenomistajien yhteinen etujärjestö. Jäsenenä hyödyt liiton jäseneduista ja alennuksista, sekä pääset mukaan vaikuttamaan hevosenomistajien edunvalvontaan. Jäsenille on tarjolla myös koulutustilaisuuksia, matkoja, Hevosenomistaja-lehti, sekä asiantuntija-apua erilaisissa ongelmatilanteissa.
Liity jäseneksi ja saa huippuedut
Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry on hevosenomistajien yhteinen etujärjestö, jonka muodostavat 11 alueellista hevosenomistajayhdistystä. Jäsenilleen liitto tarjoaa paljon alennuksia ja etuisuuksia, koulutustilaisuuksia, kuusi kertaa vuodessa ilmestyvän jäsenlehden sekä asiantuntija-apua erilaisissa ongelmatilanteissa. Lisäksi liitto ylläpitää keinoemovälitystä, jonka avulla on autettu vuosittain kymmeniä orpovarsoja hyvän elämän alkuun.
Hevosenomistaja-lehti
Kuusi numeroa vuodessa: neljä painettua ja kaksi sähköistä. Painetuista ilmestyy myös näköislehti jäsensivuilla.
Koulutukset ja matkat
Alueyhdistysten koulutustilaisuudet, kokoukset ja retket maksutta tai alennettuun hintaan. Juhlavuonna 2026 jäsenmatka Hollantiin.
Vaikuttaminen ja neuvonta
SHKL on Suomen Hippoksen suurin jäsenjärjestö. Jäsenenä pääset vaikuttamaan – ja saat neuvontaa sekä valmiit sopimuspohjat hevosenomistajuuden eri tilanteisiin.
Uutisia ja ajankohtaista
4.11.2026
Vieremä sai Vuoden Hevosenomistajaystävällisin Ravirata 2026-tunnustuksen
2.11.2026
L’enfer du Nord on Hevosurheilu Hevosenomistajapokaalin voittaja 2026! Paljon onnea!
Kuvat Jokimaan ravikeskus/Iita-Maria Ahtiainen L’enfer du Nord ja Tommi Kylliäinen ampaisivat keulapaikalle heti lähtöauton siivekkeen takaa, ja...
26.10.2026
Jere Ala-Korpi on uusi amatööriohjastajien Suomen mestari! Paljon onnea!
Kuvat: Marja Pylkkänen / Pohjois-Savon Hevosenomistajat ry Kokonaiskilpailun tulokset Finaalissa ohjastajat saavat kahdeksasta osalähdöstä pisteitä si...
18.10.2026
Racing amatööriohjastajien SM-finaalin 2026 pistetilanne ensimmäisen finaalipäivän jälkeen
SM-finaali on nyt puolivälissä! Ensimmäiset neljä osalähtöä kilpailtiin Ylivieskassa sunnuntaina 18.10.
Lehdessä Nyt
5.11.2026
Katsaus romanialaiseen hevosalaan
Kuva: Bella Varjonen ja Leena Rantamäki-Lahtinen tallivierailulla. Julkaistu Hevosenomistaja-verkkolehdessä 5/26. Lataa tästä pdf EUnetHorse-hankkeen ...
5.11.2026
SHKL 50 vuotta hevosenomistajan asialla, osa 5: Kasvua, haasteita ja uusia tuulia
Raviliigat mahdollistivat hevosenomistajakokemukset matalalla kynnyksellä. Mascate Matchin matkassa kimppalaiset saivat kokea menestyksen hetkiä, ja u...
8.9.2026
Ehkäise ähky – laitumelta sisäruokintakaudelle siirtymisessä huomioitavaa
Jukaistu Hevosenomistaja-lehdessä 4/26. Lataa tästä pdf Laidunkauden lähestyessä loppuaan on aika suunnitella tulevan talvikauden järjestelyjä. Hevose...
8.9.2026
SHKL ry 50 vuotta hevosenomistajan asialla, osa 4: Vuosituhannen alussa elettiin nousukautta ja vireän toiminnan vuosia
Keskusliitto alueyhdistyksineen kiersi ahkerasti erilaisissa tapahtumissa esittelemäänsä toimintaansa. Jäsenmäärän kehittymiseen vaikuttivat osaltaan ...
Tulevat tapahtumat
5.11.2026 18:00 – 20:00
OLHY ry:n vuosikokous ja jäsenruokailu, Oulu
5.11.2026 18:00 – 20:00
Kymen-Karjalan Hevosenomistajat ry mukaan Lappeen pikkujouluraveissa – nimikkolähdöt ja glögitarjoilu, makkaraliput jäsenille
Lappeen ravirata
6.11.2026 18:00 – 21:00
Pohjois-Savon Hevosenomistajat 50 v-juhlalähtö Kuopion raveissa
Kuopion ravirata
Mukana yhteistyössä

Hankkija on elämänmyönteistä elämänmenoa arvostavan hevosharrastajan ja lemmikkieläinten ystävän lähipiirissä. Hankkijan valikoimiin kuuluvat ruuat ja tarvikkeet hevosille, koirille, kissoille ja yleisimmille lemmikkieläimille.
Tutustu Hankkijaan