SHKL Hevosenomistajapokaalissa mukana olevat varsat julkaistu!

Ikäluokan 2017 osalta SHKL Hevosenomistajapokaaliin oikeutetut varsat ovat nyt listattu ja julkaistu. Varsoja on nyt mukana 140 kpl. Mukaan on mahdollista päästä enää ns. supersakkomaksulla, jonka suuruus on 2.000 €.

Karsinnat sekä finaali ajetaan lokakuun aikana Lahden Jokimaalla.

LUE LISÄÄ

Markku J. Jääskeläisen puheenjohtajakausi sai jatkoa SHKL:n syyskokouksessa

Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry:n syyskokous pidettiin lauantaina 1.12.2018 Seinäjoen Ravikeskuksessa. Henkilövalintojen osalta hallituksessa valittiin jatkamaan erovuoroiset Harri Voutilainen, Anne Taimela sekä Jouni Miettinen. Hallitusta täydennettiin Pohjanmaan edustaja Harri Jaskarilla.

SHKL:n hallituksen puheenjohtaja Markku J. Jääskeläinen valittiin yksimielisesti jatkamaan.  Talousarvio vahvistettiin hallituksen esityksen mukaisesti.

Lämminveristen Suurmestaruusajo 2018

Porissa torstaina 19.7. ajettavaan lämminveristen Suurmestaruusajoon ilmoitettiin 16 hevosta, joten kilpailussa ajetaan kaksi karsintalähtöä. Kummankin karsinnan kuusi parasta pääsevät mukaan finaaliin, jonka voittajalle on luvassa 20.000 euron ykköspalkinto. Finaali ajetaan vielä samana iltana ravien viimeisenä lähtönä.

4. lähtö klo 19:15 Lämminveriset ryhmäajo 2100 m Avoin Kivikylän Kotipalvaamo Lv Suurmestaruus 2018 karsinta I P. 3000 e. (3000-1500-900-600-300-300)
# Hevonen / Ohjastaja Matka:rata Autoennätys Tasoitusennätys Voittosumma
1 Zigge Silvio  /  Tommi Kylliäinen 2100: 1 11,3aly 15,1ke 107 547 €
2 Callela Eliza  /  Markku Nieminen 2100: 2 12,1aly 15,5ke 178 127 €
3 Jonesy  /  Tuomas Korvenoja 2100: 3 10,7aly 14,5kp 516 483 €
4 T.Rex  /  Mika Forss 2100: 4 10,5aly 14,0ke 210 507 €
5 Bret Boko  /  Ari Moilanen 2100: 5 10,3aly 14,7pi 464 810 €
6 Rocket Zet  /  Jukka Torvinen 2100: 6 10,6aly 13,3kp 190 137 €
7 Top Of The World  /  Hannu Torvinen 2100: 7 10,7aly 14,4ke 212 492 €
8 D.D.’s Hitman*  /  Jorma Kontio 2100: 8 9,1aly 18,2pi 313 295 €
5. lähtö klo 19:35 Lämminveriset ryhmäajo 2100 m Avoin Kivikylän Kotipalvaamo Lv Suurmestaruus 2018 karsinta II P. 3000 e. (3000-1500-900-600-300-300)
# Hevonen / Ohjastaja Matka:rata Autoennätys Tasoitusennätys Voittosumma
1 Star Martini  /  Mika Forss 2100: 1 10,9aly 15,5ke 163 257 €
2 Jontte Boy  /  Tuomas Korvenoja 2100: 2 11,1aly 14,8ke 350 134 €
3 Still Loving You  /  Markku Nieminen 2100: 3 12,5ake 13,8ke 127 228 €
4 Sahara Rouge  /  Niko Jokela 2100: 4 12,4aly 13,9ke 73 955 €
5 Sentry  /  Tommi Kylliäinen 2100: 5 10,9aly 156 327 €
6 Stricker  /  Antti Teivainen 2100: 6 12,2aly 13,9ke 143 625 €
7 Attack Diablo  /  Santtu Raitala 2100: 7 10,9aly 13,8ke 365 546 €
8 Your So Vain  /  Jorma Kontio 2100: 8 8,9aly 550 051 €

Näihinkin raveihin pääset maksutta sisään näyttämällä SHKL:n jäsenkorttia.

 

Lisää aiheesta:

Suurmestaruusravien lähtölistat valmistuneet! (porinravit.fi)

Raveissa arvotaan Kivikylän kotipalvaamon herkkukori! Osallistu arvontaan täyttämällä arvontalipuke totohallissa.

Kivikylän Kotipalvaamon Lämminveristen Suurmestaruus (porinravit.fi)

Jäsenetu: eläinlaboratorio Ellabin tutkimuspaketit alennettuun hintaan 1.8.-31.10.2018

Paketti 1, hinta 35 €:

Pieni verenkuva + Fibrinogeeni + 3 omavalintaista kemiallista tutkimusta  tutkimusvalikoimasta: asat, alat, afos, ck, gt, krea, urea, prot, alb, ca, pi, mg, fe, k, na, cl, trigly, gluk

Paketti 2, tulehduspaketti, hinta 47 €: 

Pieni verenkuva + Fibrinogeeni + Fe + SAA

Tilaaminen:

Hinnat sisältävät ALV 24 %.

Laskutuslisä: email 1 € , paperilasku 3 €

Näytteenotto-ja lähetystarvikkeita voi tilata joko www.ellab.fi tai info@ellab.fi

Täytä laboratoriolähete huolellisesti. Lähetteessä tulee mainita lähettäjän SHKL:n JÄSENNUMERO.

Pakettitutkimustarjous on voimassa 1.8.2018- 31.10.2018.

Hevosen hyvinvointi kotona ja kilpailuissa – luento ja keskustelua Joensuussa la 21.4. klo 12-15

Mistä hevosen hyvinvointi koostuu? Mitä ovat lajityypilliset tarpeet? Miten hyvinvoinnista ja hevosen tarpeista voi huolehtia mahdollisimman hyvin niin kotona kuin kisoissa? Onko ratsujen ja ravurien tarpeissa eroja?

Luento-osuuden jälkeen ohjelmassa on tilaa kysymyksille ja keskustelulle.LUE LISÄÄ

Hevosen hyvinvointi kotona ja kilpailuissa – tilaisuus Teivossa ma 26.3.2018

Mistä hevosen hyvinvointi koostuu? Mitä ovat lajityypilliset tarpeet? Miten hyvinvoinnista ja hevosen tarpeista voi huolehtia mahdollisimman hyvin niin kotona kuin kisoissa? Onko ratsujen ja ravurien tarpeissa eroja?

Luento-osuuden jälkeen ohjelmassa on tilaa kysymyksille ja keskustelulle. Luento-osuudesta vastaa tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkäri Katja Hautala. Mukana tilaisuudessa keskustelemassa hevosvalmentajat Tuija Rosenqvist ja Markku Nieminen.

LUE LISÄÄ

Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry:n lausuma tunnistusasiassa

Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry:n

LAUSUMA TUNNISTUSASIASSA 9.3.2018

Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry on tehnyt laajan selvitystyön tunnistusasiaan liittyen. Eilen pitämässään hallituksen kokouksessa kuultiin liiton puheenjohtajalta käsittelyn vaiheita Suomen Hippos ry:n toimesta ja keskusliiton toiminnanjohtajalta historiatietoa vanhoista päätöksistä, joilla voisi olla yhteyttä tähän asiaan sekä tehtyjen haastattelujen pohjalta saatua informaatiota.

Liiton hallitus oli yksimielinen siinä ettei tehtyä sääntöjen vastaista toimintaa voida hyväksyä. Hallituksemme vaatii, että Suomen Hippos ry (sen jalostusosasto, jalostusvaliokunta ja Hippoksen hallitus) selvittää asiat nyt perusteellisesti hevosenomistajien oikeusturvasta tinkimättä ja avaa käsittelyvaiheet ja toimenpiteet myös kenttäväelle siltä osin kuin se on suinkin mahdollista.

Liiton hallitus esittää, että väärin tunnistetuilta varsoilta viedään sanktiona oikeus kasvattajarahoihin perustuen joihinkin aikaisempiin 90-luvun poikkeuslupapäätöksiin ulkomailla syntyneiden varsojen osalta.

Lisäksi vaadimme, että Hippoksen jalostusvaliokunta ja sääntövaliokunta luovat työryhmän tutkimaan tarkemmin nyt esillä olevaa sääntöä. Tulisiko sääntöjä Suomessa syntyneen osalta selkeyttää entisestään joko ehtojen tiukentamisen tai löysentämisen kautta?

Hallitus

Vastaa kyselyyn, voit voittaa liput Hevoset-messuille

Kyselyn tarkoitus on kerätä jäsenistöltä palautetta ja kehitysideoita www.shkl.net-kotisivun Jäsenille-osioon.

LUE LISÄÄ

Kilpahevosen terveydenhuolto-keskustelutilaisuus la 3.3. Joensuussa

Kilpahevosen terveydenhuolto-keskustelutilaisuus Joensuun raviradalla la 3.3. klo 10.30

Klikkaa isommaksi

Viime vuonna suuren suosion saaneet keskustelutilaisuudet Joensuun raviradalla saavat jatkoa myös tänä vuonna! Mukana keskustelemassa mm. ammattivalmentajia ja hevosalan asiantuntijoita ympäri Suomen.

Kilpahevosen terveydenhuolto – keskustelutilaisuus la 3.3. klo 10.30 Joensuun raviradalla

Mitä apukeinoja voidaan käyttää kilpahevosen terveydentilan seurantaan? Kuinka verinäytteitä voidaan hyödyntää ravihevosen valmennuksessa?

Vierainamme huippuohjastaja Mika Forss ja ravivalmentaja Marjo Kivimaa

Ovet avautuvat klo 10. Tilaisuuteen vapaa pääsy & kahvitarjoilu!LUE LISÄÄ

Muutoksia SHKL:n hallitukseen! SHKL:n syyskokous pidettiin Teivossa 9.12.

Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry: sääntömääräinen syyskokous pidettiin Tampereella lauantaina 9. joulukuuta 2017.

Kokouksessa valittiin hallituksen kokoonpano seuraavaksi 3-vuotiskaudeksi (2018-2020). Erovuorossa olivat kolmen alueyhdistyksen edustajat. ULHO:sta jatkaa hallituksessa Birgitta Mangström (varajäsen Eeva Liuksia) ja OLHY:sta Minna Kuusisto (varajäsen Heini Iinatti). Hämeen edustajaksi hallitukseen valittiin Sami Tomperi (varalla Jouko Virtala).

Pohjois-Karjalan Lauri Hyvönen oli jättänyt eroanomuksensa kesken kauden ja hänen tilalleen valittiin vuodelle 2018 Anne Taimela. Näin seuraavassa Keskusliiton hallituskokoonpanossa on jopa kuusi naista! Pohjanmaan alueelta ei oltu saatu kirjallista ehdotusta hallituksen edustajaksi, eikä virallisia kokousedustajia ollut paikalla. Kokous päätti jättää hallituspaikan auki. Pohjanmaalla on mahdollisuus valita edustaja hallitukseen seuraavassa kevätkokouksessa.

Muita keskustelua herättäneitä asioita olivat esimerkiksi hevospassiuudistuksen mukanaan tuoma ravureiden ennätysten puuttuminen passeista sekä ajoluvan uusimisen hankaluus. Uusinta koetaan hankalaksi, koska nykyisellään tarkastuksen voi tehdä koko maassa vain kolme nimettyä lääkäriä. Hallituksen haluttiin käsittelevän myös opetuslähtö- ja Nuoret radalle-järjestelmän uudistusta sekä ns. Hippos-sarjojen sarjamäärityksiä.

Loppuvuoden jäseneksiliittymistarjous!

Hevosenomistajayhdistyksen jäsenyys on voimassa kalenterivuoden kerrallaan, 1.1.-31.12. Jäseneksi voi liittyä, jos omistaa vähintään osuuden hevosesta.

Kun liityt jäseneksi loppuvuoden 2017 aikana, saat lisälahjana vuoden 2017 viimeisen jäsenlehden (6/17), ja jäsenyys alkaa vuoden 2018 alusta. Siis seitsemän jäsenlehteä kuuden hinnalla!

Katso jäsenedut tästä

Liity jäseneksi tästä