6.8.2022 Hevoset tutuksi – koko perheen tapahtuma Jokirannan Ratsastuskoululla Joensuussa
Pohjois-Karjalan urheiluratsastajat ry järjestää koko perheen hevostapahtuman Jokirannan hevosurheilukeskuksessa! Luvassa ainakin lajiesittelyjä ja -näytöksiä, keppihevoskilpailut ja kepparipassien askartelua, match show hevosille, poneille ja varsoille, talutusratsastusta ja paljon muuta mukavaa!
Pohjois-Karjalan Hevosenomistajien Yhdistys ry on yhteistyössä Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajien kanssa palkitsemassa match show:n parhaita loimin ja ruusukkein, tapahtumassa jaossa myös Hevosenomistaja-lehtiä.
Parin poikkeusvuoden jälkeen Pohjois-Karjalassa palattiin vuosikokouksessa normaaliin aikatauluun, kun pääsimme pitämään vuosikokouksen jo huhtikuun 20. päivä niin kuin ”vanhoina hyvinä aikoina”. Tänä vuonna kokoonnuimme Marjalan ABC-liikennemyymälän kokoustiloissa, missä tilat ja tarjoilut järjestyivät vaivattomasti samalla kertaa. Paikan päällä oli myös paikallinen yhteistyökumppanimme hevostarvikeliike Lato esittelemässä tuotteitaan.
Kokouksessamme oli pitkästä aikaa ilahduttavan iso osallistujamäärä, 19 henkilöä, ja mukana oli uusiakin tuttavuuksia. Sääntömääräisten asioiden käsittelyn ohella katsoimme kuluvan vuoden suunnitelmia. Tämän vuoden toimintasuunnitelmaan on kirjattu luento- ja koulutusyhteistyö Hevosjalostusliiton kanssa, yhteistyö Idän Kilparatsastajien kanssa niin halli- kuin ulkokilpailukaudellakin, Joensuun Raviradan kanssa Hevosenomistajaravien järjestäminen muun yhteistyön ohella sekä muut alueelliset tapahtumat ja tilaisuudet, joihin meitä voi edelleen pyytää mukaan. Vuosikokous ja sen jälkeen toukokuussa pidetty järjestäytymiskokous ei tuonut muutoksia hallituksen kokoonpanoon sitten viimekertaisen: puheenjohtajaksi valittiin Marjo Väisänen, sihteerinä jatkaa Tiina Reijonen ja Mari Rautiainen puolestaan varapuheenjohtajana ja rahastonhoitajana. Huhtikuinen vuosikokous huipentui palkitsemisiin ja tietoiskuun varsan valmistamisesta.
Vuoden hevosvoimat ja Vuoden hevosenomistaja 2021
Pohjois-Karjalan Hevosenomistajien Yhdistys on vuosittain muistanut alueen hevosihmisiä vuosikokouksessa niin menestykseen kuin ansioituneeseen ja arvokkaaseen työhön hevosalalla pohjautuen. Kunniakirjan nimi on elänyt tilanteen mukaan – meillä on ollut niin Vuoden ratsu- kuin ravihevosvaikuttajaa, vuoden hevostekoa, elämäntyöpalkintoa ja vaikka mitä muuta. Vuoden hevosenomistaja -palkinto on jaettu vuodesta 2018 alkaen yhteistyössä Joensuun Raviradan Ravigaalassa, joten vuosikokouksessa jaettavat muut palkinnotkin kaipasivat brändäystä. Benchmarkingia maailmalta ja muista arvostetuista, vuosittain jaettavista kirjallisuusstipendeistä ja monesta muusta lähteestä hakien hallituksen ideoinnin pohjalta nimiajatus lopulta syntyi. Jatkossa Pohjois-Karjalan Hevosenomistajien vuosikokouksessa jaamme Vuoden Hevosvoima -palkinnot.
Pohjois-Karjalan Hevosenomistajien Vuoden Hevosvoima 2021 -palkinnon saajat Paula Salmivuori ja Onni Tuomela. Kuva: Marjo Väisänen
Kautta aikojen ensimmäiset Vuoden Hevosvoima -palkinnot jaettiin siis huhtikuisessa vuosikokouksessamme vuoden 2021 ansioista. Vuoden Hevosvoima -tunnustuksen saivat Pohjois-Karjalaa juniorikypärissä edustanut nuori ohjastajalupaus Onni Tuomela Liperistä sekä hevosalan monitoiminainen, kengittäjä ja kasvattaja Paula Salmivuori Joensuusta.
Vuoden Hevosenomistajana palkittujen Mirvan ja Jarmon silmäterä Alpertto voittajana Joensuussa 21.5.2021, ohjastajana Jarkko Kervinen. Kuva: Joensuun Ravirata / Aada Pölönen
Pohjois-Karjalan Ravigaalan palkinnot jaettiin tänä vuonna pitkäperjantain ravien yhteydessä 15. huhtikuuta. Varsinaiset gaalajuhlallisuudet antoivat vielä alkuvuoden haastavamman koronavirustilanteen vuoksi odottaa itseään. Toivottavasti ensi vuonna pääsemme juhlimaan yhdessä! Vuoden Hevosenomistajana palkittiin Mirva Wickstrand ja Jarmo Leinonen Lieksasta. Sympaattisen yrittäjäpariskunnan kasvattama ja omistama Alpertto juoksi itsensä pohjoiskarjalaisten sydämiin ja vei Lieksan maailmankartalle vuoden 2021 hienolla menestyksellään. Alpertto voitti myös Linnunlahden Suomenhevosliigan sekä palkittiin Vuoden komeettana.
Varsan valmistamisen tietoisku 20.4.
Varsan valmistamisen tietoisku: Kun tavoitteena on terve ja elinvoimainen varsa, siihen valmistautuminen alkaa jo varsovan tamman hyvinvoinnin kokonaisvaltaisesta huolehtimisesta. Kuva: Marjaana Konttinen, Varsanvalmistuslaitos, luentomateriaali
Vuosikokouksen päätteeksi pääsimme ajankohtaisten asioiden äärelle kuuntelemaan eläinlääkäri Marjaana Konttisen varsan valmistamisen tietoiskua. Aiemmin vastaava luentotilaisuus pidettiin vuonna 2020 juuri ennen koronavuotta yhteistyössä Pohjois-Karjalan Hevosjalostusliiton kanssa ja nyt saimme Marjaanan vieraaksemme kokoukseemme samojen, tärkeiden asioiden tiimoilta, mutta hieman uudella höysteellä. Aina tamman valmistelusta siemennysajankohdan lähestyessä, oikeasta ruokinnasta ja E-vitamiinilisistä lähtien saimme kattavan katsauksen varsan syntymään ja ensihetkiin asti. Lämminhenkinen keskustelutilaisuus sisälsi paljon oikean elämän tarinoita ja omakohtaisia kokemuksia, joista keskusteltavaa olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa. Ennen kaikkea matkaan tarttui tärkeää tietoa jokaiselle – niin uudelle kuin kokeneellekin – omasta varsasta haaveilevalle!
Hevosen suun ja hampaiden terveys -luento 18.5.
Hevosen suun ja hampaiden terveys -luennon piti Joensuussa Soile Pakkanen. Soilen käsissä luentokaverina hevosen pääkallo nimeltä Ursula. Kuvassa myös Pohjois-Karjalan Hevosjalostusliiton toiminnanjohtaja ja Pohjois-Karjalan Hevosenomistajien hallituksen jäsen Anne Taimela (keskellä) sekä Hevosenomistajien puheenjohtaja Marjo Väisänen. Kuva: Iina Kuosmanen
Luentokeväämme sai jatkoa jo toukokuussa, kun Joensuun raviradalle luennoimaan saapui eläinlääketieteen tohtori ja hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Soile Pakkanen AitoVet-suureläinklinikalta, Kouvolasta. Luento järjestettiin yhteistyössä Pohjois-Karjalan Hevosjalostusliiton, Joensuun Raviradan ja hevostarvikeliike Ladon kanssa.
Luennossa kävimme läpi muun muassa hevosen hampaiden anatomiaa, suun terveydenhoitoa ja hampaiden sairauksia sekä kuolainten aiheuttamia ongelmia ja niiden ehkäisyä. Kuulijoita paikan päällä oli mukavasti viitisenkymmentä henkilöä. Luentotilaisuus toimi samalla myös raviradan toimihenkilöiden koulutustilaisuutena ja paikan päällä oli Ladon hevosenhyvinvointituotteita esittelyssä. Luennon annin voisi tiivistää näin: Suuterveydestä ja kuolaintutkimuksesta puhuminen on tärkeää, ja tietoisuuden lisääntyessä olemme menossa hyvinvoinnissa myös oikeaan suuntaan.
Idän Kilparatsastajat IKR järjestää esteratsastuksen TaitoCupin seuratasolla kesä-elokuussa 2022🏆 Kilpailuita sponsoroi paikallliset toimijat eli Pohjois-Karjalan Hevosenomistajat ry ja rehu- ja varusteliike Lato!
Huipputilaisuus kilpailla taitoarvostelussa ja vielä huipummat palkinnot luvassa kolmen osakilpailun TaitoCupissa, joka ratsastetaan tasolla ristikko-120cm, eli luokkakorkeus ei ole ratkaiseva vaan ratsukko kerää taitoarvostelulla ratsastettavista luokista taitopisteitä ja kolmen osakilpailun yhteenlasketut pisteet määrittävät lopullisen sijoituksen TaitoCupissa☺️🤩
TaitoCupissa kolmelle, eniten yhteenlaskettuja pisteitä keränneelle ratsukolle luvassa seuraavat palkinnot:
Kilpailuissa luokat on jaettu a- ja b- osioon, eli ratsukoilla on mahdollista osallistua kilpailuihin myös ilman taitoarvostelua, jolloin kilpailuarvosteluna käytetään A.1.0:llaa. TaitoCupin tarkemmat säännöt löytyvät KIPAsta kilpailukutsun liitteistä, eikun osallistumaan ja kisaamaan mahtavista palkinnoista!! 😍Ja toki IKR:n kisoissa jaetaan myös tuttuun tapaan SRL:n Reilu Peli diplomi ja -ruusuke reilun pelin mukaan toimivalle ja sitä edistävälle ratsukolle tai taustajoukolle 🏵🏆
Idän Kilparatsastajat IKR järjestää esteratsastuksen TaitoCupin seuratasolla kesä-elokuussa 2022🏆 Kilpailuita sponsoroi paikallliset toimijat eli Pohjois-Karjalan Hevosenomistajat ry ja rehu- ja varusteliike Lato!
Huipputilaisuus kilpailla taitoarvostelussa ja vielä huipummat palkinnot luvassa kolmen osakilpailun TaitoCupissa, joka ratsastetaan tasolla ristikko-120cm, eli luokkakorkeus ei ole ratkaiseva vaan ratsukko kerää taitoarvostelulla ratsastettavista luokista taitopisteitä ja kolmen osakilpailun yhteenlasketut pisteet määrittävät lopullisen sijoituksen TaitoCupissa☺️🤩
TaitoCupissa kolmelle, eniten yhteenlaskettuja pisteitä keränneelle ratsukolle luvassa seuraavat palkinnot:
Kilpailuissa luokat on jaettu a- ja b- osioon, eli ratsukoilla on mahdollista osallistua kilpailuihin myös ilman taitoarvostelua, jolloin kilpailuarvosteluna käytetään A.1.0:llaa. TaitoCupin tarkemmat säännöt löytyvät KIPAsta kilpailukutsun liitteistä, eikun osallistumaan ja kisaamaan mahtavista palkinnoista!! 😍Ja toki IKR:n kisoissa jaetaan myös tuttuun tapaan SRL:n Reilu Peli diplomi ja -ruusuke reilun pelin mukaan toimivalle ja sitä edistävälle ratsukolle tai taustajoukolle 🏵🏆
SHKL:n kotisivut saivat huhti-toukokuun vaihteessa 2022 uuden osion, Tapahtumakalenterin.
Kalenteri löytyy sivuston ylävalikosta Ajankohtaista-otsakkeen alta.
Uudistuksen toivomme helpottavan tulevien tapahtumien etsimistä ja selaamista, sillä Ajankohtaista-palstalla tiedotteet putoavat nopeasti kauas uutisvirrassa.
Kalenteriin kootaan tärkeitä päivämääriä ja tapahtumia, joissa SHKL ja/tai alueyhdistykset ovat mukana joko järjestäjänä tai yhteistyökumppanina. Mukana on myös Suomen Ravihevoskasvattajien Säätiön sekä hevoshuutokauppayhtiö Starinita Oy:n tapahtumia.
Tapahtumia on mahdollista lisätä myös muistiin omaan Google-kalenteriin tai iCalendariin.
Pohjois-Karjalan hevosenomistajat pitävät vuosikokouksen
keskiviikkona 20.4.2022 klo 18:00 ABC Marjala Joensuu, Neuvotteluhuone Karpalo
Käsittelyssä sääntömääräiset asiat ja vuoden 2021 palkitsemiset. Osallistumalla voit vaikuttaa tulevien tapahtumiemme suunnitteluun.
Kokouksessa myös hevostarvikemyymälä Ladon tuote-esittelyjä ArcticVet-tuotesarjasta. Kokoukseen osallistujilla mahdollisuus hankkia tuotteita paikan päällä alennettuun hintaan.
Kokousvieraille kahvi + makea tai suolainen kahvileipä oman valinnan mukaan.
Varsan valmistamisen tietoisku vuosikokouksen yhteydessä
Kuinka varsa valmistetaan? Mitä tamman omistajan tarvitsee huomioida ja mitä käytännön asioita ajankohtaiseen astutuskauteen liittyy?
Näistä asioista kertomassa Varsanvalmistuslaitokselta eläinlääkäri Marjaana Konttinen. Tilaisuuden kesto on noin 45 minuuttia ja aikaa on varattu myös keskustelulle.
Ohjelma klo 17:45 alkaen kahvit ja kahvileipä oman valinnan mukaan klo 18:00 puheenjohtajan tervehdys ja kokouksen avaus vuosikokouksen sääntömääräiset asiat klo 18:45 palkitsemiset klo 19:00 Kuinka varsa valmistetaan, eläinlääkäri Marjaana Konttinen klo 19:45 tilaisuuden päätös
Suomenhevosen päivän 6. syyskuuta kunniaksi järjestetyssä Mie SYDÄN suomenhevonen -kuvakampanjassa saimme lukuisia kuvia ja tarinoita kansallisaarteestamme suomenhevosesta.
Jaa kuva hetkestä suomenhevosen kanssa ja kerro kuvatekstissä kuvastasi hieman lisää: Mitä siinä tapahtuu, miksi juuri tämä kuva tai tämä suomenhevonen valikoitui kuvaan.
Pohjois-Karjalan Hevosenomistajien Yhdistyksen vuosikokous ja etäravistudio pidetään keskiviikkona 1.9.2021 klo 18:00 Joensuun Raviradan Terassiravintolassa (Linnunlahdentie 5, Joensuu).
Käsittelyssä sääntömääräiset asiat, vuoden 2020 palkitsemiset kahvittelun ja Seinäjoen Keskiviikkoravien merkeissä.
Joensuussa ravataan kerran vuodessa Hevosenomistajaravit, joita isännöivät Joensuun Ravirata ja Pohjois-Karjalan Hevosenomistajien Yhdistys ry.
Pohjois-Karjalan alueyhdistys kaikkien lähtöjen voittajat ruusukkeella. Lisäksi nimikkolähtöjen voittajaponille, -suomenhevoselle ja -lämminveriselle Hevosenomistajien loimi. Amatööriohjastajien SM-liigalähdön voittaja palkitaan SHKL:n loimella.
Pohjois-Karjalan Hevosenomistajat tarjoavat hevosenomistajaraveissa kaikille SHKL:n jäsenille ruokailun. Ruokalipukkeen saa Hevosenomistajien esittelypisteeltä tai sisäänkirjoituksesta voimassa olevaa jäsenkorttia vastaan tai liittymällä jäseneksi paikan päällä.
Mistä hevosen hyvinvointi koostuu? Mitä ovat lajityypilliset tarpeet? Miten hyvinvoinnista ja hevosen tarpeista voi huolehtia mahdollisimman hyvin niin kotona kuin kisoissa? Onko ratsujen ja ravurien tarpeissa eroja?
Luento-osuuden jälkeen ohjelmassa on tilaa kysymyksille ja keskustelulle.LUE LISÄÄ
Pohjois-Karjalan Hevosenomistajien Yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina 21.4.2018 klo 11 Joensuun raviradan terassikahviossa. Kokouksen jälkeen eläinlääkäri Katja Hautalan luento: Hevosen hyvinvointi kotona ja kilpailuissa. Kahvitarjoilu.
Viime vuonna suuren suosion saaneet keskustelutilaisuudet Joensuun raviradalla saavat jatkoa myös tänä vuonna! Mukana keskustelemassa mm. ammattivalmentajia ja hevosalan asiantuntijoita ympäri Suomen.
Kilpahevosen terveydenhuolto – keskustelutilaisuus la 3.3. klo 10.30 Joensuun raviradalla
Mitä apukeinoja voidaan käyttää kilpahevosen terveydentilan seurantaan? Kuinka verinäytteitä voidaan hyödyntää ravihevosen valmennuksessa?
Vierainamme huippuohjastaja Mika Forss ja ravivalmentaja Marjo Kivimaa
Ovet avautuvat klo 10. Tilaisuuteen vapaa pääsy & kahvitarjoilu!LUE LISÄÄ