Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 4/2016
Heinä on hevosen tärkein rehu ja lähtökohta eläimen hyvinvoinnille ja terveydelle. Kuitenkin heinän laatuun kiinnitetään suhteellisen vähän huomiota ruokinnassa ja karkearehu mielletäänkin usein vain yhdeksi kustannuseräksi hevosenpidossa, vaikka kyseessä on yksi suurimmista hevosen yleisterveyteen vaikuttavista asioista.
Mutta millaista on hyvä heinä ja kuinka sitä tuotetaan? Nykyisin esikuivattu säilöheinä on vallannut jalansijaa perinteiseltä kuivalta heinältä varsinkin suurempien tallien ruokinnassa. Esikuivatun säilöheinän etuina ovat suurempi pakkauskoko, helppo varastointi ja pölyämättömyys. Säilöheinä on lisäksi lähempänä hevosen alkuperäistä luontaista ravintoa kuin kuivaheinä.
Riippumatta siitä, onko lopputuote säilöheinää vai kuivaheinää, laadukas heinä on aina viljelty erityisesti hevosille soveltuvista siemenseoksista hyvillä viljelysmailla. Hevosheinässä suositaan timoteivaltaista kasvustoa, jota täydentävät hyvin nurminata, punanata, ruokonata ja niittynurmikka timotein ollessa 45-70% kokonaiskasvustosta. Heinä ei ole koskaan teollinen, vakiolaatuinen tuote vaan sen ravitsemukselliset arvot vaihtelevat kasvu- ja korjuuolosuhteiden mukaisesti. Hyvän heinän tunnusmerkki on kuitenkin aina moitteeton hygieeninen laatu.
Lue koko artikkeli tästä (pdf)