SHKL:n hallituksen varapuheenjohtaja Harri Voutilainen jättää tehtävänsä

Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry:n hallituksen varapuheenjohtaja Harri Voutilainen on jättänyt tehtävänsä 13. lokakuuta.

Voutilainen toimii myös Suomen Hippos ry:n hallituksen jäsenenä ja eroaa SHKL:n hallituksesta jääviyssyihin vedoten.

– Olin jääviyteni suhteen eri mieltä, mutta tiukentuneet esteellisyysvaateet Hippoksen puolelta johtivat siihen, että tein ratkaisuni samassa kohdassa (Hannu) Nivolan kanssa. Tämä siksi, että oli mahdollista olla päättämässä tuotonjaosta, joka on kuitenkin tärkein kohta koko hevosenomistajakenttää ajatellen, Voutilainen sanoo.

– Tein ratkaisuni kesken kokouksen käytyämme hallituksessa esteellisyydestä keskustelun.

– Olen surullinen, että tähän jouduin menemään, koska SHKL on yleishyödyllinen yhteisö, enkä koe, että SHKL suoraan järjestönä hyötyy tuotonjaosta. Toisaalta olen tietoinen siitä, että näin turvaan sen, että Hippoksen hallitustyöskentelyni on tulevaisuudessa täysipainoista.

– Lopuksi: minä voin lähteä SHKL:stä, mutta SHKL ei lähde minusta. Yhteistyö jatkuu, ja minun sydän sykkii teille, SHKL:n jäsenet!

Samalla Voutilainen luopuu myös jalostusjaoston puheenjohtajuudesta.

SHKL ry:n hallituksen muita erovuoroisia ovat Mangström, Heiskala, Jaskari ja Kuusisto.