Tamman utaretulehdus

Julkaistu Hevosenomistaja-lehdessä 1/12
Utaretulehdus hevosella on esimerkiksi lehmään verrattuna melko harvinainen riesa, mutta tammalle erittäin kivulias ja vaatii aina hoitoa.

Riskitekijät

Tamman utareissa on kaksi puoliskoa, joissa molemmissa on kaksi erillistä lohkoa. Saman puolen kaksi lohkoa lypsävät molemmat samaan nisään, mutta molemmille on oma aukkonsa. Yleensä utaretulehdus iskee saman puolen lohkoihin, vain harvoin molemmat utareet tulehtuvat.
Utaretulehduksen saa usein alkuunsa haavasta tai ruhjeesta utareessa tai hyönteisten välityksellä niiden ruokaillessa nisällä. Bakteeri voi päästä utareeseen myös esimerkiksi karsinan kuivikkeista. Suurin riski utaretulehdukselle on vieroituksen aikaan, jos tamman utareet pääsevät täyttymään liikaa imetysten välillä. Utare turpoaa ja pingottuu ja on herkkä tulehduksille.
Lue koko artikkeli tästä (pdf)