Kaarlo Partasen haastattelu 24.9.2000
- Posted In : Lehti , Esko Oijala, historia, historiikki, Kaarlo Partanen, lämminverinen ravihevonen, Ravirengas, SHKL, Suomen Raviurheilijain Liitto, Suomen Ravivalmentajat ry, suomenhevonen, Suurmestaruus
- 0 : comment
Julkaistu SHKL ry:n 25 v-historiikissa 2001
Istumme Kaarlo Partasen kanssa vastakkain kauniina syyskuun sunnuntaipäivänä. On kulunut muutama viikko Kaarlon 85-vuotispäivästä. Haastateltava on luvannut kertoa meille vanhoista hevosjärjestöasioista. Tällä kertaa ei ole tarkoitus muistella valmennukseen liittyviä kysymyksiä. Niistä Kaarloa on vuosikymmenten ajan pommitettu ja paljon tietoa saatu.
Minkä vuoksi Suomen Raviurheilijain Liitto perustettiin?
Nyt olemme tosiaan aivan eri merkeissä liikkeellä. Tällä kertaa palautamme mieleen, mikä johti aikanaan Suomen Raviurheilijain Liiton perustamiseen. Mikä oli sen tarve, mitä saatiin aikaan ja mitä yritettiin saada aikaan? Raviurheilijain Liiton kautta sitten myöhemmin siirryttiin Suomen Hevosenomistajain Keskusliiton perustamiseen.
Kaarlo kuvailee sitä alkutaivalta, kun Suomen Raviurheilijain Liitto perustettiin v. 1957: mikä oli tarve sille tapahtumalle, kun hevoskasvattajain ja raviurheilijain joukko lähti hankkeeseen. Kaarlo kertoo: ”Kyseinen liitto oli aivan välttämätön. Se johtui siitä, ettei meidän hevosmiesten puolta pitänyt kukaan. Palkintotaso oli aivan olematon, kilpailuista ei saanut matkarahoja vaikka voitti. Oli hevosjalostusliitoilla aivan kuin välttämätön paha maksaa palkinnot ajureille ja omistajille, mutta mahdollisimman pieninä. Hevosseurat kyllä kasasivat rahaa, ostivat laitumia ja rakennuksia ja ennen kaikkea pitivät hienoja lopettajaisjuhlia, joihin ei aktiiveja raviharrastajia ja ohjastajia juurikaan kutsuttu. Herrat siellä keskenään juhlivat. Se oli tällaista syrjintää sanan varsinaisessa merkityksessä. Näiden epäkohtien korjaamiseksi perustettiin Raviurheilijain Liitto, jolla oli tarkoitus nostaa raviurheilun tasoa, lähinnä juuri palkintotasoa. Kaikessahan tarvitaan rahaa, eihän ilman rahaa mikään pyöri!”
Alkuvaikeudet
Partanen muistaa hyvn ne vaikeudet alkutaipaleelta, kun juuri perustettu Liitto melkein heti ensi töikseen pyrki vaatimuksillaan nostamaan kuninkuusajojen palkintotasoa. Tämä kiinnosti tietysti Partasta kovin, sillä hänellä oli sen hetken nopein ori Ero-Lohko tavoittelemassa näitä korotuksia. Kaarlo kertoo kuinka Kuopion kuninkuusajojen edellä 1959 Raviurheilijain Liiton johtokunnan jäsen Wallu Andersson vaati, että Partanen laittoi kirjeeseen allekirjoituksensa. Palkintoja korotettiin, mutta vain hieman. Tapahtuneesta kähinästä sai Partanen syyt päälleen. Jälkimaininhit olivat tapahtumalle selvät. Kun hän Ero-Lohkon kanssa saapui Kuopion Kuninkuusraveihin, oli asemalla junaa ja hevosvaunua vastassa oppaana kohtelias mies, metsäteknikko Teuvo Tenhovaara. Tenhovaara oli Kaarolle entuudestaan tuttu mies. Hän oli ollut hevosseuran kokouksessa Kuopiossa ennen Kuninkuusraveja. Kokouksessa oli ”päätetty”, että Ero-Lohko täytyy hyljätä keinolla millä hyvänsä! Olivat kuulemma niin katkeroituneita Kaarlolle, kun vaati tuollalailla palkintotason korotusta. Tenhovaara oli itse aktiivi hevosmies ja halusi avoimesti kertoa asiasta etukäteen. Kuvaus jatkuu seikkaperäisesti tapahtumista kuninkuuslähdöissä. Syy hylkäykselle haettiin siitä, että Partanen väisti rataremontissa syntynyttä kuoppaa etukaarteessa sisällepäin. Se ei tietysti häirinnyt muita kilpailijoita, koska silloin kyseiset lähdöt ajettiin yksinään. Toinen lähti etusuoralta ja toinen takasuoralta, ja ajettiin vain kelloa vastaan. Partanen kutsuttiin torniin kuulemaan hylkäystuomio. Kilpailulautakunnassa ollut Raviurheilijain Liiton edustajana liiton toiminnanjohtaja Aleksi Untamo mainitsi, että muutkin kilpailijat olivat tehneet samoin, ajaneet pyörän ”ojan kautta”. Untamo sanoi vahvasti: ”Jos Ero-Lohko hylätään, niin kilpailut keskeytetään!”. Kisat jatkuivat, ja Partasen oriista leivottiin kuningas. Haastateltava haluaa tuoda tapauksen esimerkkinä sen ajan ravipolitiikasta ja Raviurheilijain Liiton toiminnan tarpeellisuudesta. Tarvittiin kovaa puhetta ja päättäväisyyttä kilpailutapahtumien epäkohtien korjaamiseksi ja aikaisemmin mainitun palkintotason nostamiseksi. Partanen kuvailee kuinka oli henkisesti niin masentavaa todeta että esim. isojen ravien jälkeen päivällisillä ja juhlissa ei yleensä pöytiin pyydetty tavallisia hevosmiehiä. Siellä istuivat ja juhlivat seurojen johtohenkilöt. Haastateltava jatkaa, että nämä samaiset juhlijat tahtoivat napata rahatkin seurojen käyttöön. Ostettiin maa-alueita ja rakennettiin ja järjestettiin näitä juhlia. Näiden epäkohtien korjaamiseksi juuri perustettiin Suomen Raviurheilijain Liitto. Ja paljon saatiin aikaan, kun menneitä näin muistellaan.
Alusta alkaen tärkein tapahtuma Suurmestaruusravit
Varsin tärkeä vaihe raviurheilun kehitykselle ja ennenkaikkea koko hevosharrastuksen pelastamiselle 1950-luvun lamasta oli se että Raviurheilijain Liitto järjesti heti alusta alkaen vuoden tärkeimmäksi tapahtumaksi Suurmestaruusravit. Ne järjestettiin ensimmäisen kerran Tampereella v. 1958. Partanen muistaa näistä raveista tärkeimmät asiat. Palkintotasoksi ilmoitettiin niin korkea, ettei moisesta oltu aikaisemmin kuultukaan! Tampereen radan johtohenkilöt kyselivät millä te meinaatte ne palkinnot maksaa, kun ovat niin suuret? Silloin Niilo Sukula, joka oli sellainen ”Mesanaattimies ja rikas mies”, sanoi että minä myön yhden linja-auton. Eiköhän ne palkinnot sillä makseta. Autoa ei tarvinnut myydä, sillä tuloja raveista tuli menoja enemmän. Rahaa jäi vielä kassaankin. Tämä oli selvä osoitus siitä, että palkintoja voidaan maksaa. Ne palkinnot olivat Partasen mukaan ainakin kaksi kertaa suuremmat, kuin oli yksissä kilpailuissa siihen mennessä maksettu, esim. Kuninkuusraveissa. Tyytyväisyydellä toteamme haastateltavan kanssa, että hyvä alkuunlähtö Suurmestaruusravien kohdalla jatkui vuosia eteenpäin. Palkintotaso pysyi jatkuvasti yli muiden kilpailujen. Tämä oli ratkaisevasti auttamassa hevoskasvatusta ja ravitoimintaa yli vaikeiden 1950-luvun hevosalan lamavuosien, kohti parempi 60- ja 70-lukuja. Ennenkaikkea se valoi optimismia kasvattajiin.
Kehityksen 60-luku
Jatkamme 60-luvun alun tapahtumista. Partanen muistaa vaikeat järjestelyt, kun haluttiin Suomessa alkaa yhteistoiminta Neuvostoliiton lämminerihevosten saamiseksi ensin kilpailumatkoille meidän raveihimme ja sitten jatkoksi lämminveristen tuonnin aloittamiseksi. Kaarlo kuvaa sitä vastustusta, mikä löytyi laajasti itse hevosmiestenkin joukosta. Mutta vielä pahempaa oli jyrkkä ei viralliselta taholta.
Esim. Hevosjalostusliittojen keskusliitto oli pahin kanto kaskessa. Mutta Raviurheilijain Liitolla oli pyrkimyksissään apu lähellä. Suurmestaruusravien kunniavieraaksi ja suojelijaksi oli saatu vuosittain Presidentti Urho Kekkonen. Tällä ”yhteistyöllä” oli merkitystä luotaessa kansainvälisiä suhteita ja järjestettäessä asioita kotimaassa. Yhteistyö ravitoiminnassa alkoi 60-luvun alussa. Sen rohkaisemana Raviurheilijain Liitto järjesi mittavan tapahtuman v. 1962, vaihtokaupan Ay-hiehojen Neuvostoliitton ja sieltä lämminverivarsoja Suomeen. Varsat myytiin täällä huutokaupalla. Riski oli iso, mutta tulos oli hyvä. Samaan aikaan oli yhteistyö alkanut länteen sekä Ruotsin että Tanskan suuntaan. Siinä mukana olivat Raviurheilijain Liitosta Grönlund, Åvall ja monet muut. Tässä yhteydessä Partanen muistelee elävästi, kuinka hän käytti lämminverihevosia työajossa. Presidentin ori Lento joutui Ruotsin turneensa jälkeen Partaselle tultuaan peltotöihin ja olikin verraton työhevonen.
Yhteistyötä Ravirenkaan kanssa raviurheilun kehittämiseksi
Haastattelumme jatkuu Liiton alkuvuosien ajalta yhteistyöstä Ravirenkaan kanssa ennenkaikkea ravikilpailujen kehittämisen kannalta. Aikaisemmin muistelimme sitä, kuinka tiukkoja olivat nuo palkintotasoneuvottelut. Yhtä kireää oli usein se, kun vietiin Raviurheilijain Liiton ehdotuksia kilpailutoiminnan parantamiseksi Ravirenkaan päättäviin elimiin. Voidaan sanoa, että valtaosa ravikilpailusäännöistä kehiteltiin alkuun juuri silloin. Vahvasti eri mieltä oltiin usein omankin järjestön sisällä, kun keskusteltiin jostakin eteenpäin vietävästä ehdotuksesta. Hauskasti Partanen kuvaa esimerkkinä tapausta, kun Raviurheilijain Liitossa käsiteltiin v. -66 siirtymistä tasoitusajoissa ns. aikatasoituksesta voitetun palkintosumman perusteella määrättäviin tasoituksiin. Useassa kokouksessa, kun asiaa puitiin, niin Antti Iiskola pani vahvasti vastaan uudistusta. Hän oli hyvällä vihulaisella tammallaan voittanut viime aikoina huomattavan summan, varjellen kuitenkin ennätyksen liikaa paranemista. Eihän Antti voinut mitenkään hyväksyä rahatasoituksia! Mutta hän ei varmasti ollut ainoa itsekäs edustaja joukosta, ja hänen ajatuksensa asiasta ymmärtää hyvin.
Palaamme takaisin tärkeisiin tapahtumiin Raviurheilijain Liiton historiassa hevosenomistajan kannalta katsoen. Järjestölle aieutti paljon työtä saada pienenemään ravikilpailuihin osallistuvien osallistumismaksuja, ns. sisäänkirjoitusmaksuja, ensin viiteen prosenttiin palkintosummasta, sitten kolmeen ja myöhemmin kokonaan pois. Siihen päästiin vasta Hevosenomistajain Keskusliiton aikana 1980-luvulla.
Vauhtia juoksijahevoskasvatukseen
Aikaisemmin tässä haastattelussa kerroimme, kuinka liiton toimesta yritettiin saada alkuun lämminverihevosten tuontia ja yhteyksiä otettiin Neuvostoliiton suuntaan ja Pohjoismaihin. Partanen kuvailee, kuinka samanaikaisesti oman suomenhevosemme jalostuksessa ja kantakirjauksessa painostettiin ”viralliselta taholta” juoksijatyyppistä hevosta. Eräissä hevosjalostusliitoissa oli näitä kiihkomielisiä juoksijahevosen vastustajia. Esimerkkinä hän mainitsee Savon alueen ja sieltä konsulentti Hemmo Salmen. Haastattelu jatkuu. Oli aivan turha siellä alueella tarjota murtolaista hevosta kantakirjaan. Savon miehet veivät usein hevosensa kirjattavasi Pohjanmaalle. Siellä agr. Arppe katsoi suopeammin juoksijahevosta. Tämänlaatuinen painostus kohdistui usein myös pahasti kasvattajaa vastaan henkilönä. Haastateltava korostaa voimakkaasti tässä yhteydessä sitä, kuinka tärkeä oli silloin tulevaisuutta ajatellen, että löytyi innokkaita, lujia kasvattajia ja harrastajia. He pelastivat suomenhevosen suunnan ja kohtalon noina vaikeina vuosina. Kaarlo toteaa, että valtiovalta olisi silloin kyllä hävittänyt kunnollisen suomenhevosen. Jäljellä olisi vain ”möhkälehevosia”, ja nekin olisi ehkä teurastettu jo aikoja sitten. Eihän niitä ole tarvittu enää moneenkymmeneen vuoteen. Aiheeseen liittyvänä jatkuu haastattelu kertomuksella jo niin kaukaa, kuin vuodelta 1935 Karjalasta, jääraveista Suistamon pitäjästä. Siellä ravien päätöstilaisuudessa konsulentti, agr. Ilvesaava piti esitelmän. Se oli vallan suunnattu juoksijajalostusta vastaan. Esitelmöitsijä totesi lopuksi: ”Ravijalostus pilaa hyvän suomalaisen hevosen. Ravikilpailut ovat aivan tarpeettomia, hyödyttömiä ja jopa vahingollisia”. Partanen ihmettelee vielä kerran, kuinka silloin ravimies jaksoi. Palkinnot olivat pienet, painostus oli suuri, kuljetus rautateillä vaikeaa, ja jos onnistuikin, niin silti tuskin sai matkakuluja. Vaikkei nykyisinkään taloudellisesti mene tarpeeksi hyvin, niin eihän sentään painostusta ole miltään taholta, siinä mielessä, mitä tapahtui noina vanhoina aikoina.
Valmentajat ja Raviurheilijain Liitto
Tulemme takaisin 60- ja 70-luvuille. Muistelemme, kuinka Raviurheilijain Liitossa omistajen lisäksi oli alusta alkaen sen ajan valmentajien edustus. Johtokunnassa oli esim. vuosien muttaan Lauri Malinen, Kyösti Keskinen, Tuomo Mäkelä jne. Kun sitten valmentajat perustivat oman järjestönsä, Raviurheilijain Liitto tuki tätä liikkeellelähtöä antamalla pesämunaksi huomattavan summan vuonna 1971.
Tyytyväisyydellä Partanen toteaa Liiton yhteistoiminnan valmentajien kanssa. Samassa yhteydessä hän tunnustaa tämän päivän valmentajien ja ohjastajien ammattitaidon ja tason. Hän mainitsee siitä hyvänä esimerkkinä suomalaisten raviohjastajien saavutukset kansainvälisesti.
Vetäjinä todellisia hevosmiehiä
Viimeiseksi kysmykseksi esitän haastateltavalle, ketkä henkilöt erikoisesti jäävät hänen mieleensä Raviurheilijain Liiton historiasta? Partanen mainitsee ensimmäisenä perustajajäsenen, ensimmäisen puheenjohtajan Matti Komosen Forssasta. Sitten on vuorossa Aleksi Untamo. Hän oli liiton toiminnanjohtaja tai puheenjohtaja koko sen historian ajan. Hän oli Liiton edustajana virallisissa elimissä, Ravirenkaassa jne. Hän joutui olemaan mukana niissä kireissä neuvotteluissa, joissa luotiin raviurheilun ja hevoskasvatuksen kehitystä, kuten tässä haastattelussa aikaisemmin toteamme. Kolmantena persoonana, sanan varsinaisessa merkityksessä, Kaarlo mainitsee Niilo Sukulan. Hänellä oli taloudellisesti mahdollisuuksia seistä asioiden ja esitysten takana, takuumiehenä. Hänen ei kyllä useinkaan tarvinnut avata pussia. Riitti, kun hän sanoi painavan sanansa ja takasi ehdotuksen eteenpäin viemisen taloudellisesti.
Muutama tunti on vierähtänyt vanhojen hevosjärjestöasioiden parissa. Terävästi Partanen muistaa asiat. Hän yrittää kyllä sanoa, että hänellä on valikoiva muisti. Toivottavasti tämä haastattelu selventää vanhoja tapahtumia ja sitä, kuinka edettiin Suomen Raviurheilijain Liiton parikymmenvuotisen ajanjakson kautta Suomen Hevosenomistajain Keskusliiton perustamiseen. Ymmärretään paremmin niitä vaikeuksia ja kehitystä, miten on tultu tähän päivään.
Esko Oijala
Kuvat: Hevosurheilun arkisto