Kolmatta kertaa järjestetyt Hevosvaltiopäivät alkoivat ulkotilaisuudella, jonka avaussanat lausui Eduskunnan Hevosystäväinseuran puheenjohtaja, Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski.
Eduskuntatalon portailla tervehdyksensä esittivät lähes kaikkien eduskuntaryhmien edustajat. Vuorollaan äänessä olivat Jari Myllykosken jälkeen Raimo Piirainen (sd), Leena Meri (ps), Sofia Vikman (kok), Hilkka Kemppi (kesk), Hanna Holopainen (vihr), Merja Kyllönen (vas), Anders Norrback (r), Peter Östman (kd) ja Karoliina Kähönen (liik). Heidän lisäkseen puheenvuoron käyttivät edellinen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) sekä puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk). Valitettavasti kansanedustajat olivat itse seminaarin aikana sidottu muihin tehtäviin. Auditoriossa pidetyn seminaarin saapui avaamaan maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen.
Suomen Hippoksen asiantuntijaeläinlääkäri Susanna Mäki esitelmöi Hevosvaltiopäivillä omassa osuudessaan kilpailueläinlääkärin työstä. Hän korosti hevosen hyvinvoinnin olevan kaiken perusta hevosurheilussa. Vain hyvinvoiva hevonen voi pärjätä kilpailuissa, mutta hyvinvointi on muutakin kuin kilpailuissa menestymistä.
Haastattelimme Mäkeä hyvinvointiasioista lisää, näin vastuullisuusteemaankin kuuluvan aiheen tiimoilta. Ravikilpailusäännöt perustuvat osittain eläinsuojelulakiin hevosen kilpailukuntoisuuden ja käsittelyn osalta, mutta hevosen hyvinvointi on paljon muutakin kuin eläinsuojelulaki. Tämän tulisi näkyä ulospäin myös käytännössä.