Sami Nummelle kahdeksas sija miesamatööriohjastajien EM-kilpailussa Belgiassa

Sami Nummi ohjasti miesamatööriohjastajien EM-kilpailussa Belgiassa heinäkuussa 2024. Ohjastajakilpailussa ajettiin neljä osalähtöä paikallisilla, arvotuilla hevosilla. Ohjastajat keräävät osakilpailuista pisteitä sijoitusten perusteella. Rikkeet vähentävät pisteitä.

Menestys jäi muilta osin laihanpuoleiseksi, mutta viimeisessä osalähdössä Iroko del Sol-hevosen kanssa saatu voitto nostatti tunnelmaa. Samin sijoitus kokonaiskilpailussa oli kahdeksas.

Suomi on ollut Euroopan raviamatöörijärjestöjen liiton FEGAT:n jäsenmaa vuodesta 1970. SHKL ry:n sekä Suomen Ravinaisten Liiton hoitoon jäsenasiat siirtyivät vuonna 1992, nyttemmin amatööriohjastajien kansainväliset kilpailuasiat ovat etupäässä SHKL ry:n vastuulla. FEGAT on perustettu vuonna 1954 Ranskassa.

Suomen edustajat kansainvälisiin amatööriohjastajakilpailuihin ratkotaan Racing Amatööriohjastajien SM-liigassa.

Seuraavat kansainväliset ohjastustehtävät odottavat Samia elokuussa kotikisoissa, kun on vuoromme toimia isäntämaana amatööriohjastajien MM-kilpailulle. Osalähdöt ajetaan Teivon, Mikkelin ja Jokimaan raviradoilla.

Lue lisää amatööriohjastajien MM-kilpailusta

Kuvakansio SHKL:n Facebook-sivulla