Suomen Ravihevoskasvattajien Säätiön kanssa kaudella 2023 kotimaista hevoskasvatusta sekä nuorisotoimintaa tukemassa suomenhevosori Sipisee

Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry:n hallinnoima Suomen Ravihevoskasvattajien Säätiö sr on vuokrannut suomenhevosori Sipiseen jalostukseenkäyttöoikeuden kaudelle 2023.

Sipisee jatkaa kilpailemista jalostuskäytön ohella omistajansa Olli-Pekka Hämäläisen tallista käsin.

SHKL:n jäsenetu varsamaksusta

Varsamaksu tulee olemaan 800 € (sis.alv), josta SHKL ry:n jäsenet saavat 10 prosentin alennuksen, mikäli jäsenyys on voimassa astutuksesta varsomishetkeen. Siirtomaksut ovat ensimmäisen siirron osalta 200 € (sis.alv), seuraavat maksavat 60 €/lähetys.

Varhaislahjakas ja suvukas

Sipisee on osoittanut varhaista lahjakkuutta radoilla. Derbyssä ori sijoittui toiseksi ja lisäksi se on voittanut mm. Ilkka Pohjalainen -ajon finaalin 5- sekä 6-vuotiaana. Toiseksi Sipisee sijoittui myös Mauri Tuurnan ajossa, kuusivuotiskunkussa se oli kolmas. Myös moderni suku kestää tarkastelun. Sipisee on tällä kaudella täyteen varatun Kihiseen poika. Emä on puolestaan mm. Siporin (19,4a) täyssisko. Emänemä on jättänyt lisäksi myös Kriteriumvoittaja Juli Patin 24,0a.

Varsamaksutuotoilla tuetaan hevosalan nuorisotoimintaa

Suomen Ravihevoskasvattajien Säätiössä koetaan, että tämän tyyppistä, varhaislahjakasta ja hyvärakenteista nuorta oria tukemalla voidaan parantaa suomenhevosen juoksijajalostusta. Säätiön oreja käyttämällä on mukana tekemässä hyvää, sillä tuotot ohjataan hevosalan nuorisotoiminnan hyväksi.

Lisätietoja:
Suomen Ravihevoskasvattajien Säätiö sr.
southwindspirit.fi
Mitja Nummenmaa p. 040 502 4987
toimisto@shkl.net

Tiedustelut ja varaukset:
Ravitalli Olli-Pekka Hämäläinen, Joroinen
p. 0400 646 429 / Olli-Pekka
p. 050 432 1895 / Sohvi

Sipisee Facebookissa

Sipisee Heila-jalostusjärjestelmässä

Sipisee Sukupostissa